MIKSI TOIMINTAKYKY RAKENNETAAN ENNEN KUIN SITÄ TARVITAAN?

Olen työskennellyt suuren osan työelämästäni ympäristöissä, joissa kaikkea ei voi ennakoida. Pelastustoimessa ja ensihoidossa tilanteet muuttuvat joskus nopeasti, tietoa on käytettävissä vain rajallisesti ja päätöksiä täytyy tehdä ennen kuin kokonaisuus on täysin selvillä.

Vuosien aikana aloin kiinnittää yhä enemmän huomiota siihen, miten eri tavoin ihmiset toimivat samanlaisissa tilanteissa. Joskus kokenut ja osaava ihminen toimii juuri niin kuin tilanteessa pitääkin. Toisinaan sama ihminen tekee virheitä, huomio kiinnittyy epäolennaiseen tai päätöksenteko vaikeutuu. Osaaminen ei ole kadonnut mihinkään, mutta jostain syystä kaikkea siitä ei saada käyttöön.

Pelastusala teki tämän ilmiön näkyväksi, mutta se ei kuulu vain pelastusalalle. Saman voi nähdä urheilussa, työelämässä, johtamisessa ja tavallisessa arjessa. Ympäristöt ja seuraukset voivat olla hyvin erilaisia, mutta ihmisen toiminnassa on paljon samaa.

Tästä havainnosta on tullut yksi niistä kysymyksistä, joiden äärelle palaan jatkuvasti: mistä lopulta riippuu se, kuinka hyvin pystymme käyttämään osaamistamme silloin, kun sillä on merkitystä?

Osaaminen ei yksin ratkaise

Suorituskyvystä puhutaan usein lopputuloksen kautta. Katsomme kilpailua, työtehtävää, päätöstä tai muuta suoritusta ja arvioimme, miten ihminen onnistui. Lopputulos on kuitenkin vain näkyvä osa paljon pidempää tapahtumaketjua.

Ihminen ei saavu tilanteeseen tyhjästä. Mukana tulevat osaaminen, harjoittelu, aikaisemmat kokemukset, vireystila, palautuminen, käsitys omista kyvyistä ja tavat reagoida erilaisiin tilanteisiin. Myös ympäristö vaikuttaa. Kiire, epävarmuus, keskeytykset, vastuu ja muiden ihmisten toiminta voivat muuttaa tilannetta nopeasti.

Siksi kaksi saman osaamistason ihmistä eivät välttämättä toimi samalla tavalla. Eikä sama ihminenkään suoriudu joka päivä samalla tavalla.

Paine ei välttämättä poista osaamista. Se voi kuitenkin vaikuttaa siihen, kuinka hyvin pystymme käyttämään osaamistamme juuri siinä hetkessä. Kun vaatimukset kasvavat, myös huomio, työmuisti ja päätöksenteko joutuvat suuremmalle kuormitukselle. Samalla vireystila ja tunteet vaikuttavat siihen, mitä havaitsemme ja miten toimimme.

Ero osaamisen ja käytettävissä olevan osaamisen välillä on olennainen. Ihminen voi tietää, mitä pitäisi tehdä, mutta se ei vielä tarkoita, että hän pystyy toimimaan tietonsa mukaisesti kaikissa olosuhteissa.

Juuri tässä kohtaa toimintakyky tulee mukaan.

Ennen tilannetta

Valmius ymmärretään helposti valmistautumiseksi johonkin tiettyyn tapahtumaan. Urheilija valmistautuu kilpailuun, johtaja tärkeään neuvotteluun ja opiskelija kokeeseen. Tällainen valmistautuminen on tärkeää, mutta valmius on käsitteenä laajempi.

Kaikkeen ei voi valmistautua etukäteen. Emme voi tietää tarkasti, mitä seuraavaksi tapahtuu, millaisia päätöksiä joudumme tekemään tai millä tavalla tilanne poikkeaa suunnitelmasta. Muuttuvissa olosuhteissa juuri tämä on pysyvää: jotain tapahtuu toisin kuin odotimme.

Siksi valmius tarkoittaa muutakin kuin yhden tilanteen ennakoimista. Se on oman kapasiteetin ja toimintatapojen rakentamista sellaisiksi, että pystymme mukautumaan myös siihen, mitä emme osanneet ennustaa.

Tähän kuuluu osaaminen, mutta myös oman toiminnan tunteminen. Miten reagoin paineeseen? Mitä huomiolleni tapahtuu kiireessä? Milloin alan tehdä päätöksiä liian nopeasti? Entä milloin jään odottamaan liian pitkäksi aikaa? Pystynkö tunnistamaan oman vireystilani ja vaikuttamaan siihen? Miten palaudun tilanteen jälkeen ja mitä opin kokemuksesta?

Näitä kysymyksiä ei kannata esittää ensimmäistä kertaa silloin, kun tilanne on jo päällä.

Vaativassa tilanteessa emme yleensä rakenna uutta toimintakykyä. Käytämme sitä, mitä olemme rakentaneet aikaisemmin.

Tästä ajatuksesta syntyy myös Asenne Performancen peruslogiikka: valmius rakentaa toimintakyvyn, ja toimintakyky mahdollistaa suorituskyvyn.

Kyse ei ole suoraviivaisesta kaavasta, jossa hyvä valmistautuminen takaisi hyvän lopputuloksen. Todellisuus ei toimi niin. Voimme valmistautua hyvin ja silti epäonnistua. Voimme tehdä hyvän päätöksen ja saada huonon lopputuloksen. Joskus onnistumme myös tilanteessa, johon emme olleet valmistautuneet lainkaan.

Olennaista on, että mitä vahvemman valmiuden olemme rakentaneet, sitä enemmän meillä on käytettävissämme silloin, kun olosuhteet muuttuvat ja meidän täytyy toimia niiden keskellä.

Taidot näkyvät toiminnassa

Psykologisista taidoista puhutaan joskus tavalla, joka irrottaa ne itse toiminnasta. Harjoitellaan keskittymistä, itseluottamusta, tunteiden säätelyä tai paineensietoa ikään kuin ne olisivat erillisiä ominaisuuksia.

Ratkaisevaa on kuitenkin se, mitä näille taidoille tapahtuu todellisessa tilanteessa.

Keskittyminen on arvokasta, jos pystymme suuntaamaan huomiomme olennaiseen silloin, kun ympärillä tapahtuu paljon. Säätelystä on hyötyä, jos pystymme vaikuttamaan omaan tilaamme silloin, kun vire nousee tai laskee liikaa. Päätöksentekoa tarvitaan silloin, kun kaikkea tietoa ei ole saatavilla. Palautuminen puolestaan vaikuttaa siihen, millaisella kapasiteetilla tulemme seuraavaan tilanteeseen.

Siksi psykologista suorituskykyä ei pitäisi harjoitella vain keskustelemalla siitä, miten olisi hyvä toimia. Taitoja täytyy harjoitella, kokeilla ja soveltaa siinä ympäristössä, jossa niitä tarvitaan. Välillä harjoittelu onnistuu. Välillä se paljastaa jotain, mitä emme muuten olisi huomanneet. Molemmat ovat arvokkaita.

Samasta syystä tilanteen jälkeinen vaihe on tärkeä. Suoritus päättyy, mutta kehitys ei saisi päättyä siihen. On hyödyllistä pysähtyä tarkastelemaan, mitä tapahtui, miksi toimin niin kuin toimin ja mitä haluan tehdä seuraavalla kerralla toisin. Kokemus ei itsessään takaa oppimista. Kokemuksesta tulee arvokas vasta, kun sitä pystyy käsittelemään ja viemään takaisin toimintaan.

Näin syntyy jatkuva sykli. Valmistaudumme, toimimme, palaudumme, arvioimme ja rakennamme seuraavaa valmiutta. Seuraava tilanne ei ala nollasta, vaan siitä, mitä edellisestä jäi mukaan.

Tämä ajattelu on syntynyt pitkälti käytännön kokemuksesta. Pelastustoimi ja ensihoito ovat ympäristöjä, joissa olen päässyt seuraamaan ihmisen toimintaa läheltä silloin, kun olosuhteet eivät ole täydelliset. Samat toimintakykyyn liittyvät kysymykset eivät kuitenkaan kuulu vain näihin ympäristöihin.

Pelastusala on tässä konteksti. Ihminen on aihe.

Sama ihminen menee työpaikalle, kilpailuun, neuvotteluun, esiintymislavalle ja kotiin. Vaatimukset vaihtuvat ja tilanteiden vakavuus on erilainen, mutta mukana kulkevat sama hermosto, sama huomio, samat tunteet ja sama rajallinen kapasiteetti. Siksi myös toimintakyvyn kysymys kulkee ympäristöstä toiseen.

Psykologinen suorituskyky tarkoittaa tässä yhteydessä hyvin käytännöllistä asiaa: kuinka hyvin ihminen pystyy ajattelemaan, säätelemään itseään, keskittymään, tekemään päätöksiä, toimimaan ja palautumaan silloin, kun olosuhteet eivät ole ihanteelliset.

Kaikkia tilanteita ei voi hallita. Kaikkea epävarmuutta ei voi poistaa, eikä paineesta tarvitse yrittää rakentaa vihollista. Olennaisempaa on se, mitä pystymme tekemään niiden keskellä.

Siksi toimintakykyä kannattaa rakentaa ennen kuin sitä tarvitaan.

Emme tiedä tarkasti, mitä seuraavaksi tapahtuu. Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, millaisella valmiudella menemme sitä kohti.

Siinä on myös Asenne Performancen ajattelun perusta.

Valmius rakentaa toimintakyvyn. Toimintakyky mahdollistaa suorituskyvyn.